Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Harley

18.09.2018 18:07
Moustafa//
"Juu, tuu pois", Moustafa toivotti uuden tuttavuutensa tervetulleeksi kylään kera leppoisan hymynpoikasen ja hänen nyökytellessään kiharapehko pomppi liikkeen tahtiin hassunkurisesti. Miekkonen tökkäisi sätkänsä roikkumaan huultensa väliin, kun työnsi kätensä syvälle taskuihinsa, ja heilauttamalla vasenta olkaansa viittoi naista seuraamaan.
He jatkoivat rauhallisesti matkaansa tiheän sekametsän reunustamalla polulla, ja vaikka pörröpään periaatteessa olisi pitänyt toimia reittioppaana vieraalleen, hän laahusti pari metriä Ravenin vanavedessä. Hänestä oli hauskaa seurata sivusta mustatukkaisen puuhia, kun toinen poimi korpinsulan ja ketterästi loikkasi suuren tammen käppyräiselle oksalle.
Moustafa tähysti ylös silmiään valonkajossa siristäen ja virnisti pienesti, kun Raven kehui uutta, yllättävää istumapaikkaansa. Luova ratkaisu, jos haluaa bongailla maisemia. Miekkonen rapsutti kiharapehkoaan mietteliäästi, puhaltaen savukiehkuran suupielestään. Nääh, ei hän mitenkään jaksaisi räpiköidä tuonne, aivan liian raskasta ryhtyä leikkimään akrobaattia. Kyllä jalat tukevasti maankamarallakin pärjää, vaikka kiipeilyn rinnalla se on tylsähkö vaihtoehto.
Tekemisen puutteessa taiteilija kaiveli kangaskassistaan esiin kovassa käytössä osittain rikkoutuneen luonnoskirjan, jonka kansi oli tuherrettu täyteen värikkäitä piirroksia, ja hetken etsiskeltyään löysi hyppysiinsä myös lyijykynän. Terä oli kulunut tylpäksi, mutta se kelpaisi, ei tässä oltu aikeissa värkätä suurta mestariteosta. Hyväntuulisesti mies pyllähti istumaan laakealle, sammaleiselle kivelle, avasi tyhjän, nurkasta rypistyneen sivun ja ryhtyi luonnostelemaan puuhun majoittautunutta Ravenia.
"Keräät sulkii?" hän kysäisi elävältä malliltaan hahmotellessaan vartaloa, mutta sanoista oli hankala ottaa selkoa hänen mumistessa ne tupakkaa purren. Vastaus oli oikeastaan itsestäänselvä, olihan naisella sidottuna sulkia hiuksiinsakin, mutta saipahan siitä jutunjuurta.

Nimi: Frosty

17.09.2018 21:55
Fedor//
Miehen änkyttämät sanat vahvistivat arveluni oikeiksi: kyllä vain, tämä todellakin oli Nikolai Leontjev omassa haavanlehden lailla vapisevassa persoonassaan.
"Mitä parhainta iltaa, herra Leontjev", tervehdin häntä kera sydämellisen hymyn ja pienen kumarruksen, "ja suuret kiitokset kutsustanne."

Miehen puhetyyliin tottumattomana kesti hetken, ennen kuin sain kiinni, mitä hän koetti sanoa. Parin sekunnin viiveellä älysin hänen selostavan siitä, miten ei ollut tunnistanut minua salin puolella. Kurtistin kulmiani naamion alla: ei kai se nyt niin tarkasti naamioinut piirteitäni? Olihan minulla hiukset ja osa kasvoista näkyvissä, eikä juhlissa näkynyt montaakaan yhtä pitkää henkilöä.
Olin mielestäni varsin hyvä lukemaan ihmisiä, mutta tällaista jatkuvasti hermostunutta henkilöä oli haasteellista tulkita. Jos hän ei kerran ollut tunnistanut minua, mikä oli ajanut hänet pakosalle ulkoilmaan? Liika ihmiskontakti? Yhtäkkinen tarve yksinoloon? Vai oliko hän sittenkin tunnistanut minut ja valehteli? (Ja miksi hän olisi paennut sen takia?) Ehkäpä jokin ei-niin-miellyttävä tuttava oli lähestynyt uhkaavasti? Äh, ei tästä sotkusta meinannut saada itsekään selvää.

Teorioideni paiskominen päin herra Leontjevn naamion peittämiä kasvoja ja suoranaiseen ristikuulusteluun ryhtyminen ei ollut kovin hyvä vaihtoehto, ainakaan tässä tilanteessa, joten päätin vain yksinkertaisesti mennä mukana ja katsoa, mihin tilanne veisi.
”Säästäkää toki pahoittelunne niille vieraille, jotka kenties saivat viinitahroja pukuihinsa”, kuittasin pahoittelut lähes kylmään sävyyn. Hetkeksi vakavoituneen ilmeeni tilalle palasi kuitenkin melkein samoin tein normaali, ystävällisen huvittunut hymy.
”Ymmärrän naamion hämänneen teitä; totta puhuen en itsekään tunnistanut teitä heti. Vaikuttava asu”, kehaisin. Mittailin punaista kangasta, hatun sulkia ja kasvot peittävää naamiota katseellani, en suinkaan arvostellen, vaan pikemminkin kiinnostuneena. Liekö tyyli italialaisperäinen?
”Olen erittäin iloinen saadessani tavata teidät jälleen kasvotusten, aiemmista myrskyisistä hetkistä huolimatta”, sanoin kumartaen jälleen. ’’Kuinka olette voinut viime aikoina?”

Nimi: Corpiet

16.09.2018 20:18
Raven//
”Well, I can come with if I'm welcome”, Raven vastasi virnistäen haukoittelevalle miehelle. Miltäköhän tuon asunto näyttäisi? Olisiko se perus ruskea hirsitalo, vaiko modernimpi tiilitalo? Noh, aika näyttäisi. Nainen lähti astelemaan pörröpään vierellä kohti tämän 'kämppää'. Nuori katseli ympärilleen hyräillen hiljaa ja nauttien metsän tuoksuista ja äänistä. Hymy huulillaan hybridi tarkkaili nimikkolintunsa lentomatkaa kuusesta toiseen. Linnun tipauttaessa sulan, varas nappasi sen tottuneesti maasta ja tunki taskuunsa varoen taittamasta sitä. Nainen käänsi katseensa reissutoveriinsa ja iski veijarimaisesti silmää, ennen askeltahdin kiihdyttämistä. Nuori loikkasi ylöspäin ja kiskoi itsensä vanhan tammen oksalle istumaan. Nojatessaan selkänsä puun runkoa vasten Raven käänsi katseensa puun latvustoa kohti.
”It's surprisingly nice up here”, nainen huikkasi ja käänsi katseensa alas pörröpäiseen mieheen.

Nimi: Sonya

14.09.2018 14:53
Tino//
Hymähdin itsekseni vampyyrin jaksaessa yhä uskoa, että taipuisin vielä joskus heidän valtansa alle. Pikku-kummisedällä ei ollut aavistustakaan, minkälaisen ihmisen (entisen sellaisen, valitettavasti) kanssa hän oli nyt tekemisissä. Tulisi vielä päivä, jona hän katuisi suuresti henkeni säästämistä.
Olin juuri kiristämässä solmiota, kun veren tuoksu tulvahti huoneeseen. Käsieni liike pysähtyi ja hengitykseni kiihtyi. Ei käy. Jouduin tosissani keskittymään, että sain itseni hallintaan, mutta ihme kyllä onnistuin siinä. Olin pelännyt, että vampyyriys olisi vienyt kykyni pois, mutta päinvastoin taitoni tuntui voimistuneen. Se oli kuin kuudes aisti, joka oli vahvistunut kaikkien muiden viiden mukana.
Laskin hitaasti kymmeneen, hengitin muutaman kerran todella syvään ja kiristin sitten solmioni loppuun. Käännyin vampyyrin puoleen ja katsahdin täysin välinpitämättömästi veren täyttämien kristallilasien suuntaan. Juominen olisi varmasti kohentanut oloani ja poistanut tämän päänsäryn, mutta tässä asiassa en joustaisi. Minähän en vampyyriksi ryhdy ja elätä itseäni toisten verellä.
"No thanks", totesin tyynesti ja hymähdin tympeästi.

Nimi: Harley

13.09.2018 16:55
Gene//
Naksautin kieltäni moittivasti. Aijai, joku selvästi kaipaa pikaista korjausta asenteeseensa. Jos uusi palveluspoikamme ei aikonut suosiolla alistua kohtaloonsa, pahoin pelkäsin, ettei häntä odottaisi valoisa tulevaisuus. Lievästi kismitti, että vastarannan kiiskellämme riitti kanttia torjua tarjoamamme ainutkertainen tilaisuus näin jääräpäisesti, mutta en vielä menettänyt malttiani, sillä kultakutrin sisulla oli edelleen myös viihdearvonsa.
"Oh, you'll get used to the idea once you get rid of that nasty stubbornness", lohdutin miestä kevyt hymynkare huulillani. Jos hänen äitinmuorinsa ei koskaan opettanut uhmaikäistä pentuaan tottelemaan kiltisti, me voisimme hyvää hyvyyttämme tehdä sen. Kyllä vanhakin koira oppii uusia temppuja - ainakin jos isäntä ottaa käyttöön tarpeeksi järeät metodit, emmekä arkailleet rangaista räksyttäjiä.
Käännähdin kohteliaasti ympäri, kun herra Da Costa ryhtyi vihdoin vaihtamaan vaatteitaan, jotta hän saisi hieman yksityisyyttä pukeutumiseen. Kävelin pikkupöydän viereen, jolle olin saapuessani jättänyt pikku lahjani, ja leppoisasti ryhdyin avaamaan pulloa. Veren täyteläinen aromi levahti huoneeseen. "I'm afraid it's not up to you to decide. Besides, we can't throw a welcoming party if there's no one to welcome, right?" naureskelin, kun hömelö luuli, että voisi noin vain luistaa juhlallisuuksista, kaataessani kaksi kristallista viinilasia piripintaan. Näin helposti ja nopeasti syntyi tervetuliaisdrinkki päivänsankarillemme. Yksinkertaista, mutta tyylikästä.
Suljin korkin ja palasin miehen puoleen olettaen, että hän oli jo valmis. En veikannut väärin; mies oli ehtinyt sonnustautua tuomiini vaatteisiin. "Wow. Ain'tcha togged to the bricks", kehaisin komistustamme kera mairean virneen kuin olisin suuresti yllättynyt, ettei hän näyttänyt tuliterissä vetimissään hullummalle. Pikku kotvan silmäilin häntä kiiltävistä kengänkärjistä siististi solmittuun kravaattiin. Ei huono, ei yhtään. Liikaa ei silti kannattaisi ylistää, mokoma ylpistyisi.
"I prepared a lil' treat for ya", sanahdin, vaikka tiesin satavarmaksi miehen vähintään hajun perusteella huomanneen hurmaavan virvoikkeemme, ja viittasin laseihin, jotka kutsuivat juomaan. "Let's drink to new beginnings", julistin tyytyväisesti ja kohotin maljan ovela katse lukittuna miehen harmaisiin silmiin.

Nimi: Sonya

11.09.2018 20:33
Marina//
En edes yllättynyt Adrianen lankakerän pettäessä meidät. Sitä paitsi, eivätkös kaikki aina lopulta kuolleet kreikkalaisessa mytologiassa? Akilleen kantapää ja niin edelleen... Todella toivon, ettei joku helvetin kummituskartano ole minun loppuni. Töitä on vielä tehtävänä enemmän kuin laki sallii, ja pahoin pelkään, että 7 Sins ajautuisi tuuliajolle ja tuhoonsa, jos sekä minä että Ludo noin vain heittäisimme heivimme.
Kun käytävät vihdoin loppuivat ja saavuimme jonkin sortin keskiaukiolle, hengitin ensimmäistä kertaa koko kävelymatkan aikana. Jos täällä oli keskikohta, täällä oli myös takaseinä jossain - toivottavasti. Kirjasto oli kuitenkin jo moninkertaisesti isompi, mitä kartano ulko vaikuti olevan, joten epäilemättä tämä oli astetta kovemman tason magiaa. Ja pahoin pelkään, että tällaiset temput ovat kirjaston haltiattarelle ihan arkipäivää...

Havaitessani varjoissa liikettä tartuin veitseni tuppeen valmiina taistelemaan, eikä otteeni heltynyt kauan odotetun noidan astuessa vihdoin esiin. Leukaperäni kyllä löystyivät, sillä nainen ei todellakaan ollut sitä, mitä odotin. En kuitenkaan antanut valmiuteni laskea. Minua huolestutti, miten olin huomannut tulijan vasta nähdessäni hänet. Yleensä aistin lähelläni liikkuvat useiden kymmenien metrien päästä, vaikken näkisi tai kuulisi heitä.
Rakkaat ystävät? Mitä? Hetken aikaa olin hiljaa ja hämmentynyt, mutta päätin kokeilla heittäytyä ystävälliseksi. Ehkä muori tosiaan olisi hyväsydäminen ja vanhuuden höperä, ken tietää. Hitaasti päästin irti veitsentupesta ja laskin käteni vapaina esille.
"Pahoittelen häiriötä tähän aikaan. Asiamme on tosiaan kiireinen", sanoin ystävälliseen sävyyn ja soin naiselle jopa pienen hymyn. "Tarvitsisimme karttoja tästä saaresta. Kuulimme, että täältä niitä mahdollisesti saisi", jatkoin toiveikkaana. Nielen veitseni, jos tämä todella onnistuu näin.

Nimi: Sonya

11.09.2018 20:18
Tino//
Epäilykseni osuivat napakymppiin, kuten aina, vaikka uusi perheenjäseneni - hänen mukaansa, itse en tähän leikkiin lähtisi ikinä - täysin muuta alkuun väittikin. Kettumainen hymy sai otsavaltimoni sykkimään turhautumisesta. Tuntui kuin olisin keskustellut lapsen kanssa, pahasti lellityn sellaisen. Itse asiassa tuntui kuin olisin keskustellut 16-vuotiaan itseni kanssa. Ja silloin jonkun olisi pitänyt vetää minua aivan helvetin lujaa turpaan. Ehkä vielä jonain kauniina päivänä suoritan kyseisen toimenpiteen herra Castiglionelle, ennemmin tai myöhemmin.
"You're the ones who tortured me in the first place", murahdin tuohtuneena ja huokaisin syvään. Olin aivan liian väsynyt ollakseni näin vihainen. Olin uupunut, nälkäinen ja kiukkuinen, eikä tämä päänsärky ja kaiken aistiminen lainkaan helpottanut oloani. Nojasin hetkeksi pään käsiini ja hieroin voimalla ohimoitani, yrittäen pakottaa rauhan ja keskittymisen päähäni. Tilanne helpottui hieman, aloin taas saada kyvyilläni teinikapinalliseni hallintaan. Antaisin vihan roihua joskus toiste.

Vampyyrin luetellessa vaatimuksensa, kohotin katseeni haudan vakavana hänen puoleensa. Nousin vihdoin seisomaan ja salaa riemastuin tajutessani olevani pikku-kummisetää tuntuvasti pidempi ja muutenkin rotevampi. Sitä ei oikein ollut hahmottanut kyhjöttäessään vankityrmän nurkassa.
"Loyalty? To those who deserve it. Devotion? If you give me a reason, then yes. Diligence? My backbone is molded from that. But obedience? Never", vastasin kylmällä äänellä, josta kävi selväksi, etten ikimaailmassa uskonut, että mafia kykenisi antamaan minulle syyn olla uskollinen ja omistautunut. Tottelevaisuutta en ollut harrastanut ikinä, enkä siihen kykenisi vaikka haluaisin.
Käännyin vaatepinon puoleen päätäni synkeästi pudistellen ja aloin nyhtää vaatteita ylleni. Minne helvettiin minä olin joutunut ja mitä tästä vielä seuraisi? "I'd rather skip that welcoming party", mutisin hampaitani kiristellen. Teki melkein mieli hypätä ikkunasta.

Nimi: Harley

11.09.2018 15:51
Ludovic//
Mikä lykky, ettemme ole heikkohermoisia arkajalkoja, sillä aavemaisessa kummituskirjastossa olisi herkkänahkaisemmalla mennyt pupu pöksyyn alta aikayksikön. Kyllähän vanha arkkitehtuuri sinällään oli upeaa, mutta näin yön pimeydessä autio linna oli selkäpiitä karmivan kolkko kuin kauhuelokuvan lavasteet, hämähäkinseittejä ja pölypalloja siellä sun täällä. Kaiken kukkuraksi aloin kyseenalaistamaan mielenterveyttäni vakavissani, mitä syvemmälle marssimme, sillä tuntui oudosti sille, että käytävät ja hyllyt vaihtoivat paikkaa kuin optisessa illuusiossa. En kuitenkaan ole vielä niin seniili papparainen, että hourailisin omiani, joten päättelin olevamme sen noita-akan loitsujen lumoissa.
Katsahdin taaksemme tuhannetta kertaa vain huomatakseni pikkuriikkisen ongelman. Ei saatanan saatana. Minä kun olin luullut tätä idiootinvarmaksi vippaskonstiksi. "Älä nyt hätäänny", sanoin matalasti, "mutta varasuunnitelmamme petti." Lievä ilmaus; todellisuudessa tämä oli täydellinen floppi. Jotenkin mystisesti rulla oli nimittäin tyhjä eikä maassa ollut jälkeäkään paluureittimme merkkaavasta sideharsosta. Vannon, että vasta parikymmentä sekuntia sitten kaikki oli ollut tiptop. Pirskatin ennustajaeukko pilailee kustannuksellamme.
"No se siitä sitten", murahdin synkeästi. Pettyneesti huoahtaen sulloin kirotun rullan hylsyn taskuuni, eipä mokomasta olisi hyötyä. "Ei kai auta muu kuin jatkaa matkaa ja toivoa parasta", kuiskasin samaan ankeaan, luovuttaneeseen äänensävyyn, jolla laivan kapteeni ilmoittaa matkustajille, ettei paatin uppoamista voida estää. Nyppisi aika helvetisti, jos riudumme hengiltä tässä muuttuvassa labyrintissä.

Hyvin pian tupsahdimme neliskanttiselle aukiolle - virkistävää vaihtelua käytävillä mutkitteluun. Kirjahyllyt, jotka näyttivät ruskeasta alabasterista valmistetulle, olivat koristeltu koukeroisilla riimukaiverruksilla, persialaista mattoa tuskin oltiin tuuletettu viimeiseen sataan vuoteen, ja katossa oli pyöreä ikkuna, jonka monivärisen lasin lävitse siivilöityi sisään sinistä sekä violettia kuunvaloa. Lähestyin hyllyjä tutkiakseni niiden sisältöjä, mutta pysähdyin liikkumattomaksi, kun kuulin hitaita, rauhallisia askelia ja kävelykepin kopinaa kivilattiaan. Loin merkitsevän katseen Marinaan, hivuttautuen hänen selkäänsä vasten, jotta meitä ei voitaisi yllättää takaapäin, ja käteni ohjautui vaistomaisesti pistoolille. Jännitystä olisi voinut leikata veitsellä, kun odotimme kartanon emännän - tai kuka hyvänsä olikaan tulossa - näyttävän naamansa, enkä hyökkäykseen valmistautuen edes silmää räpäyttänyt. Lopulta hyllyjen välistä asteli esiin varjoinen hahmo.
Mummelin ulkomuoto ei ollut pelottava, ei koukkunokkaa eikä kotkankynsiä. Sympaattinen akkeli pikemminkin. Hän oli lähemmäs 180-senttinen leidi, muttta silti jollain tavalla todella pienen oloinen, johtuen hyvin hauraasta ja sirosta ruumiinrakenteesta, ja laiha nainen oli verhoutunut väljään, itämaisin kukkaoksin kuvioituun silkkikaapuun, joka näytti uniasulle. Lyhyissä tummanharmaissa hiuksissa oli muutamia hopeisia, lähes valkoisia raitoja, ja luisevissa sormissa killui kuukivikoruja. Timantinmuotoisten, teräväleukaisten kasvojen ikää oli uskomattoman hankala veikata: en ottanut selkoa, oliko hän alle kuusikymppinen vai yli kahdeksankymmentä, sillä uurteista ja rypyistä sekä kirkkaiden, liilansinisten silmien viisaasta katseesta huolimatta hänessä oli jotain nuorekasta, jotain ikuista ja iätöntä. Yhteenvetona käppänä ei vaikuttanut pätkääkään uhkaavalle, mutta ken tietää, millainen susi lampaan vaatteissa hän saattaisi olla.
"Hyvänen aika, siinähän te kaksi olette", nainen heläytti kera ilahtuneen hymyn kuin olisimme vieraat, joita hän on odottanut koko illan. "Anteeksi, että minulla näin kesti. Ennen tuloanne olin jo lähdössä yöpuulle, mutta sitten unohduinkin lueskelemaan näitä kirjeitä nuoruuden ystävättäreltäni", mummonhöppänä turisi ja vilautti muinaisen oloista kirjenippua, jonka laski viereisen piirongin reunalle hellästi kuin kalliin aarteen.
"Mutta kuinka ihmeessä te näin yösydännä olette liikkeellä, rakkaat ystävät? Asianne täytyy olla kiireinen", hän jatkoi ja katsoi vuoroin minuun, vuoroin Marinaan hämmästyneenä ja huolestuneena. Minut tämä herttainen tummu veti sanattomaksi, joten mulkaisin johtajaan toivoen, että hän selvittäisi puhumispuolen.

Moustafa//
Kissa päästi raukeana tyytyväisen naukaisun, kun nainen kumartui silittämään häntä, ja puski päätään kättä vasten. Ravenin istahtaessa alas Moustafa kiipesi hänen syliinsä reporankana, käpertyen uneliaasti kerälle ja ummistaen silmänsä, nautiskellen autuaasti hellimisestä - rapsutukset olivat ehdottomasti parasta siinä, että eläinmuotona oli katti. Mustahiuksen pehmeästi hyräilemä sävelmä oli kuin tuutulaulu, vähällä keinuttaa jo valmiiksi väsyneen muodonmuuttajan höyhensaarille.
Kysymys kuitenkin havahdutti kissan horteestaan, ja ruskeat silmät avautuivat unenpöpperöisesti. Laiskasti hän kömpi neljälle jalalle, ravisteli hiekanjyviä turkistaan ja tassutteli laiskasti Ravenin viereen muuttuakseen takaisin ihmiseksi, sillä eläimenä jutteleminen ei onnistuisi. Siinä samassa kissan paikalla istui taas tuttu pörröpäinen mies, joka istuessaan nojaili taaksepäin niin, että oli vähällä kellahtaa selälleen.
"Ei minnekkää erityisemmin... Aattelin vaan kämpille", hän vastasi haukotellen leveästi ja venytellen verkkaisesti käsivarsiaan. "Ei sun tarvii sinne saakka, jos et haluu... Mut jos kiinnostaa nii vapaasti saa tulla", hän epäsuorasti kutsui naisen kyläilemään matalaan majaansa.

Nimi: Harley

10.09.2018 20:24
Gene//
Huolettomasti nakkasin käsiraudat sängylle, eihän mokomalle kapistukselle ollut nyt käyttöä, mutta avaimen sujautin turvaan takataskuuni. Taitoin käsivarret puuskaan ja nojailin rennosti etukenoon tuolinkarmia vasten, kun odottelin kultapojumme kasaavan itsensä. Otin tilaisuudesta ilon irti silmäilemällä salavihkaa hänen alaviistoon suunnattujen kasvojensa sivuprofiilia, joita vaaleat hiukset valahtivat varjostamaan, sekä hyvin muotoutuneen ylävartalon lihaksia. Huh, on siinäkin keho kuin renessanssitaiteilijan marmoriveistoksella. Michelangelon Daavid. Lievästi huvittunut hymynpoikanen nykäisi suupieltäni, mutta katosi nopeasti.
Hymähdin hiljaa Costan jatkaessa kiukuttelua ja pokkurointia. Voi kuinka ihailtavaa, nitistämätön on uljaan sankarimme kapinahenki. Kuinkas muutenkaan, olisi kai ollutkin epärealistista elätellä toiveita, että vannoutunut lainvalvojamme sormia napsauttamalla kääntäisi takkinsa ja suostuisi yhteistyöhön, oltiinhan tässä kauhistuttavaa kriminaalia. Tavallaan hänen suorasukainen vainoharhaisuutensa oli sööttiä. Olemme ihka aitoja mafiosoja, mutta mitä hän oikein kuvitteli, kun kuulosti sairaalloisen huolestuneelle? Että vaadimme hänen myyvän sielunsa?
"What, why all the suspicion? What's wrong 'bout us helping poor tortured souls like yourself free of charge?" haastoin hyväntuulisena, kohottaen kulmiani kettumaisen viekkaasti ja painaen kämmeneni sydämelleni viattomana enkelinä kuin armas perheeni kuhisisi laupiaita samarialaisia, jotka eivät muuta halua kuin tarjota rakastavan kodin reppanoille orpolapsosille. Kultakutria oli uskomattoman viihdyttävää kiusoitella, nautin hetki hetkeltä enemmän uusimmasta leikkikaveristani. Miten oivallinen uhri naljailulle olikaan löytynyt.
"Don't worry your pretty little head. We don't ask for much", vakavoiduin vihdoin ja jätin vitsailut sikseen, mutta säilytin äänensävyn jutustelevan kepeyden. Kiersin verkkaiseltaan ruusupuisen tuolin toiselle puolen, istahtaen käsinojan reunalle nilkat siivosti ristittyinä. "What we want from you is very simple. Loyalty. Devotion. Diligence. And most importantly, obedience." Luetellessani sopimuksen ehdottomia ehtoja mairea hymy keinahteli huulillani, samanlainen kuin kissalla, joka tietää pian nappaavansa väijymänsä pikkunisäkkään.
"Right now I also want you to put some clothes on, seriously", sanoin ponkaistessani takaisin seisomaan, viittoen hoputtavasti miehelle varta vasten laitettuun vaatekasaan, olihan säädytöntä kekkuloida puolialastomana. "After all, we certainly don't wanna be late from your welcoming party, do we?" lisäsin ovelasti myhäillen, luoden mieheen vihjaavan katseen testaten, josko kiire olisi tepsivä motivaattori. Hänen tervetuloseremoniastaan totisesti tulisi melkoinen yllätysjuhla.

Nimi: Corpiet

10.09.2018 17:03
Raven//
Raven virnisti leveästi töpöhäntäisen kissan kiehnätessä jaloissaan. Nainen asetti tupakan suupieleensä saadakseen kätensä vapaiksi, ja kumartui maahan polvilleen tarkkaillakseen muodonmuuttajaa tarkemmin. Ojentaessaan kättä silittääkseen kissaa, hybridi epäröi hetken, entä jos Moustafa kokisi sen loukkaavana? Puistaen päätään kevyesti nainen silitti kevyesti muodonmuuttajan selkää, tarkkaillen tämän reaktiota. Kun hyökkäävää reaktiota ei tullut, varas istuutui hiekalle ja katseli merta upoten mietteisiinsä, piirrellen puolitietoisesti kuvioita kissan kirjavaan turkkiin. Nainen vetäisi henkkoset tupakasta, seuraten katseellaan ilmaan haihtuvaa savukiehkuraa. Nainen hyräili itsekseen muistamaansa melodiaa, jonka sanat olivat jo unohtuneet, samalla katsoen ulapalle. Mitähän meren takana olisi? Sitä ei nainen ehkä koskaan saisi selville, mutta yrittää hän ainakin aikoisi. Kyllä, vielä joskus hän lähtisi merille, muttei nyt. Nyt hän nauttisi elämästään saarella, etsisi lohikäärmeitä ja ehkä jopa lentäisikin sellaisella. Hän jatkaisi matkustamista ja löytäisi ehkä itselleen kumppanin.
Nainen hymyili itsekseen suunnitellessaan tulevaisuuttaan ja nojautui taaksepäin, kunnes makasi vaaleassa hiekassa, tähyillen taivaalle.
”Were we going somewhere?” hybridi mumisi ja käänsi katseensa Moustafaan.

Nimi: Sonya

10.09.2018 12:19
Tino//
Ensin pidätte minua vankityrmässä kidutettuna viikkotolkulla ja nyt toivotatte avosylin tervetulleeksi perheeseen? Tässä on koira haudattuna ja syvälle. Kuuntelin miehen puheita ilmeettömänä ja purin hampaitani lujasti yhteen keskittyäkseni.
Minulla oli lukuisia vaihtoehtoja. Ensimmäinen ei ollut houkutteleva, mutta joka tapauksessa mahdollisuus yhtä kaikki: voisin tappaa itseni. En tosin ollut enää varma miten se onnistuisi, jos todella olin herännyt kuolleista ja muuttunut vampyyriksi. Jos tarinoihin on uskominen, puulla ilmeisesti.
Itsemurha olisi kuitenkin arvojeni vastaista. Vaihtoehto numero kaksi: voisin pitää huolta, että he tappavat minut, tällä kertaa oikeasti. Ajatus oli suorastaan houkutteleva. Minulla ei ollut mitään minne palata. Tämä koko episodi oli nostanut mielessäni suunnattomia epäilyksiä palvelemiani poliisivoimia kohtaan, joten en edes harkinnut lähteväni kokeilemaan, ottaisivatko he minut vampyyrina takaisin. Enkä sitä paitsi pääsisi täältä pakoonkaan, se oli varmaa.
Viimeinen muttei vähäisin vaihtoehto: lähteä mukaan tähän leikkiin. Ajatuskin oli pöyristyttävä, enkä vakavissani edes harkinnut sitä. Minä elämässä vampyyrina ja työskentelemässä mafialle? Ei ikinä. En käyttänyt elämäni viimeisintä kymmentä vuotta demojeni taltuttamiseen vain, jotta voisin päästää ne taas vapaalle ja astua uudestaan pimeyteen.

Vilkaisin vaatteita kylmästi mafioson vesan levitellessä niitä näytille. Voisin yhdistää vaihtoehdot kaksi ja kolme. Lähden mukaan tähän vain, jotta voin myöhemmin kostaa verisesti. Kostaa ystävieni kuoleman, kidutukseni ja ihmisyyteni viemisen. Minun oli pitänyt lopettaa kostaminen ja kaikki muu väkivaltainen raivon ohjaama toiminta, mutta ehkä voin sen verran joustaa ihmiselämäni aikana tehdyistä sopimuksista. Olinhan jo kuollut.
Käsirautojen irrotessa ranteestani suoristauduin kunnolla ja heilautin jalkani lattialle, nojautuen polviini ja hieroen jäykkää rannettani. Vaaleat hiukseni olivat taas päässeet liian pitkiksi. Ne valahtivat varjoksi kasvoilleni, kun silmäni porautuivat lattian lävitse.
Pikku-kummisetä ei nyt tiennyt yhtään, kenet hän päästi vapaalle jalalle. Hän varmaan kuvitteli, että olin ihan tuiki tavallinen agentti, syntymästään asti hyville tavoille ja oikeuden polulle kasvatettu kultapoika. Että olisin kiitollinen henkeni säästämisestä ja valmis hyväksymään kohtaloni heidän alaisenaan, olenhan kiltti, kunnon kansalainen. Unelmissasi ehkä. Ilman kykyjäni rikosrekisterini olisi pidempi kuin ansioluetteloni.
En silti voisi tehdä valintaa toimintatavoistani ennen kuin tietäisin, mitä mafia minulta todella haluaisi. Vaikka mieleni olisi tehnyt hyökätä mafioson vesan kimppuun samantien, tyydyin vain kohottomaan katseeni vampyyrin silmiin. "I doubt this is all for free. What do you want from me?" kysyin uhmakkaasti, tehden olemuksellani selväksi, ettei nyt kannattaisi alkaa selittämään satuja ja esittämään kaveria.

Nimi: Sonya

10.09.2018 11:55
Marina//
Tuhahdin synkeästi Ludon pilaillessa suuntavaistollani. Epäilykset kieppuivat mielessäni tutkaillessani loputtoman näköistä kirjastoa katseellani, enkä todellakaan olisi luottamassa suuntavaistooni tässä asiassa. En pitänyt yhtään siitä, etten tiennyt lainkaan, mitä oli vastassa. Ei minua todellakaan pelottanut, ehei, se on täysin vieras tunne minulle, mutta olin äärimmäisen varautunut. Olisiko se noitamuori nyt voinut vaan ystävällisesti pamahtaa paikalle listimään meitä, niin me voisimme listiä hänet ja jatkaa sitten matkaa kirjaston syövereihin huoletta?
Ludon sanoessa jotain Ariadnesta ja lankakerästä käännyin hänen puoleensa toinen kulma kysyvästi koholla. Vai että sideharsoa seuraisimme takaisin jos eksyisimme? Toimiva ratkaisu, niin kauan kun sideharsossa vain pituutta riittää. Mielessäni kävi ohimennen mielikuva kyyryselkäisestä noitamuorista, joka ilkeästi virnuillen kipittää avaamaan solmun heti kun olemme tarpeeksi syvällä kirjaston syövereissä. Noh, jos näin käy, niin teen vaikka seinään reiän päästäksemme ulos.
Suunnitelman hyväksyen nyökkäsin Ludolle ja lähdin päättäväisesti kävelemään pääkäytävää eteenpäin. En tiedä kuvittelinko, mutta hyllyt tuntuivat liikkuvan silmissä. Missään suunnassa ei näkynyt käytävän päätä, vain loputtomia hyllyrivistöjä silmän kantamattomiin. Olemme tuhoon tuomittuja. Onneksi olemme tottuneet siihen.

Nimi: Harley

09.09.2018 22:27
Gene//
Mokomakin ei vaikuttanut olevan lainkaan ilahtunut siitä, että oli selvinnyt viimeöisestä ampumavälikohtauksesta hengissä ja naarmuitta, mikä sääli. No, lienee järkytys ymmärrettävää, tulihan tämä elämänmuutos yllättäen, mutta kohdella nyt tulevaa perheenjäsentä ja oman ryhmänsä kapteenia näin tylysti? Jotain käytöstapoja, pyydän. Nostin toista kulmaani viileästi, vastaten raivoa salamoivaan katseeseen tyynesti, ja lievästi huvittunut hymynpoikanen keinui rauhallisesti huulillani. Kultakutrimme sammumaton sisukkuus oli viihdyttävä show.
"Oh, but it doesn't matter if you need it, silly. You get one anyway. Completely for free even", tokaisin hilpeästi, kun herra synkistelijä oli muka torjuvinaan ystävällisen tarjouksemme, ja väläytin hänelle suloisimman hammashymyni. "Generosity is a virtue."
"And c'mon, stop fooling yourself. Everyone needs a family to cherish and support them, admit it or not. After all, blood is thicker than water", jatkoin sametinpehmeästi, viimeinen lause loppuen kuiskaukseen, liu'uttaen sormeani hellästi viinipullon kaulaa pitkin. Loin silmäkulmastani merkitsevän vilkaisun Costaan, jonka uskoin tässä vaiheessa jo tajunneen, ettei hän ollut enää tavallinen kuolevainen. Kiitos minun, hän oli nyt paljon parempaa.
"That aside, shouldn't you get properly dressed, buddy? That's inappropriate", tirskahdin ja viittasin miehen alastomaan ylävartaloon, johon olin, myönnettäköön, kiinnittänyt erityistä huomiota heti saavuttuani. Kävelin kengänkorot napakasti kopisten parin metrin päähän tuolin luo, jolle joku juoksupojistamme oli käskystäni viikannut kokonaisen asun valmiiksi uudelle suojatillemme.
"These should be the right size for you", selostin, kun nostelin vasta pestyjä ja silitettyjä vaatekappaleita ylös yksi kerrallaan ja levitin ne auki tutkaillakseni niitä. Mustat kangashousut, valkoinen kauluspaita, tummanharmaa raidallinen liivi ja asteen tummempi solmio, kaupanpäällisiksi kiillotetut nahkakengät. Ei prameilua, mutta klassisen tyylikästä ja käytännöllistä. "Nothin' overly glamorous, but I betcha they'll do the trick."
Arvon herra Da Costa ei ollut enää vankimme, joten olisi töykeää kohdella häntä sellaisena; eiköhän päästetä häkkilintu levittämään siipensä. Nappasin takataskustani avaimet käsirautoihin ja kilistin niitä heiluttamalla. "But first we'll free ya, right?" hymähdin astellessani sängyn viereen. Kiusakseni vitkuttelin avatessani lukon. "And be a good boy now or you'll get punished", lausuin varoituksen sanasen irrottaessani hänet sängynpäädyn metallitangosta.

Nimi: Sonya

09.09.2018 21:52
Tino//
Säpsähdin rajusti havaitessani lähestyvät askeleet. Katseeni kääntyi varautuneena ovelle päin. Tuntui kestävän ikuisuus, ennen kuin kopina pysähtyi oveni taakse - kuinka helvetin kaukaa minä oikein kuulin tulijan? Avain kääntyi lukossa ja sisään astui kukapa muukaan kuin Eugenio Castiglione.
Tuijotin miestä suoraan silmiin, täynnä inhoa ja raivoa, mutta myös suunnatonta hämmennystä ja ahdistusta. Kasvoni olivat haudan vakavat miehen puhuessa. En edes kuunnellut kunnolla, sillä olin liian keskittynyt tutkiskelemaan miehen tunneskaalaa, joka oli häiritsevän innokas. Mistä helvetistä hän oli noin iloinen?
Lasipullon kilahtaessa pöydälle pääni kääntyi nytkähtäen pullon suuntaan. En vieläkään tajunnut täysin miten, mutta kykenin haistamaan juoman. Se oli verta. Polte kurkussani voimistui ja kauempana seinällä sijaitseva peili heijasti verenpunaisina hehkuvia silmiäni. Säpsähtäen käänsin katseen takaisin syliini ja vedin syvään henkeä. Ei.

Sillä samalla hetkellä myös palaset alkoivat loksahdella paikoilleen, vaikka otsalohkoani repivä päänsärky yhä häiritsi kokonaisten ajatusten luomista. Minut oli muutettu vampyyriksi. Sen täytyi johtua niistä veripisaroista, jotka tuo vampyyrin paskiainen juotti minulle, ennen kuin hän ampui minut.
Olin kuollut ja herännyt takaisin henkiin. Ei pitäisi varmaan enää koskaan yllättyä mistään.
Raivo sisälläni yltyi, ja vaikka yritin pitää sen aisoissa, en silti saanut polttavaa vihan tunnetta pois. Normaalisti olisin kyennyt rauhoittumaan, olisin saanut pakotettua mieleni hallintaan, mutta raivon tunne oli voimakkaampi kuin koskaan aiemmin.
He vangitsivat minut, kiduttivat minua, tappoivat minut ja muuttivat vampyyriksi. Ja nyt tuo paskiainen käveli tänne, lempeästi jutustellen kuin olisimme vanhoja ystäviä?

Katsoin murhaavasti veripullon vierelle laskettua neilikkaa ja kohotin sitten katseeni takaisin hymyilevän pikku-kummisedän kasvoille. Vai olen minä tervetullut perheeseen? Ei kiitos.
"The only family I ever had is dead. I don't need a new one", totesin hyytävän kylmällä äänellä.

Nimi: Harley

09.09.2018 20:55
Moustafa//
Neiti Korpinsulka vaikutti pirteälle peipposelle, varsinkin verrattuna vierellään zombimaisesti laahustavaan unikekoon. Moustafa ei rynnännyt naisen perässä matalaan aallokkoon, vaan jättäytyi utuinen hymynpoikanen vinosti suupielillään keinuen katselemaan Ravenin rantaleikkejä etäämmältä - eipä miekkonen häävin edes pitänyt vedellä läträämisestä, ehkäpä johtuen kissanvaistoistaan, vaikka olihan kuumilla kesähelteillä ihan virkistävää pulahtaa kellumaan laineille. Ajatuksiinsa uppoutuneena hän puhalteli savukiehkuroita, haisteli tuulessa tuoksuvaa suolaa ja säpsähti pienesti, kun muutama kylmä pisara lennähti hänenkin päälleen mustahiuksen roiskuttaessa vettä korkealle ilmaan.
Moustafa nyökkäili leppoisasti, kun nainen esittäytyi hybridiksi. Vai että noidan ja ihmissuden jälkikasvua, noiden kahden lajin kombo varmaan tuottaa aikamoisen vahvan olennon. Jotkut olisivat ehkä huolestuneet tästä seikasta, ainakin hukkapuolesta, sillä olihan sudensukuisilla verinen maine, mutta taiteilija ei nähnyt syytä murehtia.
Taiteilija hätkähti hiukan yllättyneesti naisen pyytäessä kauniisti, että hän vaihtaisi eläinmuotoonsa, ja kallisti päätään mietteliäästi vasemmalle. Ravenin tunteisiin vetoava koiranpentuilme kirvoitti häneltä vaimean, lievästi huvittuneen naurahduksen ja myöntyväisen virneenpoikasen. No, mikä ettei, eihän moisesta pikku palveluksesta mitään vaivaa olisi. "Jees, käyhän se", Moustafa vastasi rennosti ja ojensi tupakkansa naiselle turvaan, koska ei halunnut pudottaa sitä hiekkaan. "Pidäks tätä?"
Kiharapää otti muutaman laiskan askeleen kauemmas ja viimeisellä muuttui silmänräpäyksessä ihmisestä calicokuvioiseksi kissaksi, jolla oli pörröinen töpöhäntä. Hän ensin venytteli makeasti etukäpäliään, selkä loivalla kaarella, ja tepasteli sitten kehräämään ja kiehnäämään Ravenin jalkoja vasten kuin rapsutuksia kerjäten.

Ambrose//
Noelin hiipiessä tiiviisti kylkeäni vasten ihokontakti ei aiheuttanut vilunväreitä, ei sähköistä kihelmöintiä. Oloni oli yksinkertaisesti rauhallinen, sydämensyke oli kesyytynyt villistä rummun taonnasta raukeaksi kehtolauluksi. Onnellinen hymy säilyi värähtämättä huultennurkissani, kun luistelija asettautui mukavasti viereeni paksun peiton alle, joka kietoi meidät syliinsä kuin pehmoinen suojamuuri.
Pienen siilinpoikasen lailla käperryin tuhisevaksi keräksi Noelin kainaloon, kaivoin itselleni siihen turvallisen pesäkolon. Upotin pääni hänen hartiaansa, silmäillen hämärässä miehen kasvoja, joiden tyyneys sai minut suunnattoman iloiseksi, vaikken väsymykseltä enää jaksanut kiljahdella riemusta. Valvoin vielä, kun hän jo vaipui syvään uneen, ja ihailin hymykuoppaa kuin salaista aarrettani. Noel. Noel. Rakkain Noel. Rakkaani Noel.
Lopulta hänen hengityksensä kuunteleminen tuuditti minut höyhensaarille.

Nimi: Harley

09.09.2018 18:41
Takkapuut rätisivät, liekit roihusivat luoden tummia varjoja pylväisiin ja karhuntaljalle. Kivisen tulisijan yllä johtajan yksityishuoneistoa vartioi kullatuista kehyksistään pienen perheen vuosikymmenten haalistama mustavalkoinen valokuva ilottomat, kopeat ilmeet kasvoillaan, jopa äidin syliin käpertyneellä taaperolla, kuin he varoittaisivat ovesta sisään uskaltavia pitämään varansa. Klaanin päällikön kanssa ei ollut viisasta pelleillä. Nurkan antiikkinen kaappikello kumisi kuolonhiljaisuuteen uhkaavaa tikitystä, kuin aikapommi laskemassa sekunteja tuhoon.

“An outrage. A disgrace.”

Don Venturin lampaannahkakenkien kannat kopsahtivat terävästi kuin varoituslaukaus tuhkanharmaaseen marmoriin hänen kävellessään mahonkisen työpöytänsä taakse. Rauhallisesti ja hallitusti vikunjanvillasta kudottuun liituraitapukuun sonnustautunut rikoslordi asettui punaisella sametilla vuorattuun nojatuoliinsa, ristien nilkkansa majesteetillisesti ja lepuuttaen pramein rubiinisormuksin komistettuja sormiaan käsinojilla. Merensiniset silmät tuijottivat hänen omaa poikaansa tuomitsevalla julmuudella kuin likaista keppikerjäläistä, onnetonta talonpojanrääpälettä, joka turhaan matelee anelemaan armoa hallitsijansa valtaistuimen juurelle.

“Last night you have shown us wretched, reckless behavior yet again. Your mother and I have had quite enough of your ludicrous, megalomanic schemes. We have told you a thousand times before: if you are not inclined to accept full responsibility of your actions’s consiquences and handle your tasks in earnest, you have no right whatsoever to meddle with the family’s affairs. What part of this you fail to understand?”

Tarkoin valitut, paksun sisilialaisen aksentin kyllästämät sanat lausuttiin sekä luita hyytävällä kylmyydellä että sielua korventavalla tulisuudella, syvintä mahdollista pettymystä tihkuvalla äänellä, ne pistivät Eugenea myrkkykäärmeen puraisun lailla. Mafioson poika, joka nähtiin aina saapastelemassa leuka aristokraattisesti pystyssä, joka ei koskaan kiittänyt eikä kumartanut, kyyristeli häpeästä isänsä polttavan, soimaavan katseen alla kuin pelokas koiranpenikka, jota omistaja nuhtelee tuhmuudesta. Hän puri takahampaitaan raivokkaasti yhteen yrittäessään estää itseään räjähtämästä uhmakkaaseen valitusvirteen hänen sisällään myllertävän kiukun repiessä häntä liitoksistaan.

“Don’t treat me like a brainless moron”, Eugene ei onnistunut tukahduttamaan äreää, loukkaantunutta sähähdystä. Panettelun nöyryyttämän vampyyrin haudanvakava naama hehkui punastuksesta, itkuisesti kiiluvat silmät olivat nauliintuneet tiiviisti lattianrajaan. Agentinretaleen hoideltuaan hän oli kiiruhtanut kellarista isänsä toimistoon kihisten innosta uutisoida menestystarinastaan, nälkäisesti odottaen ylpeitä seläntaputuksia ja ylistystä maasta taivaisiin nerokkuutensa tähden, vaan mitä hän saikaan vaivanpalkaksi? Säälimättömän iskun kasvoihin. Tämä höykkyytys oli uskomattoman epäreilua.
“Everythin’ has gone accordin’ to my carefully crafted plan, I considered every single move through and through. You should praise, not slander me: no one else succeeded in interrogatin’ him, but I made him sing, I got him to reveal his name. I’m on the level, there is no possible way this strategy could go south. Just wait and you’ll see our victory, I promise”, kiihkeät ja hätäiset vakuuttelut karkasivat hallitsemattomina turhautuneen nuorukaisen huulilta.

“Quiet”, kummisetä käski, eikä pojan hiljentämiseen vaadittu edes tiuskaisua, pelkkä tyyni, mutta jämäkkä kuiskaus riitti. Ylväästi hän suoristi ryhtiään jatkaakseen ankaraa saarnaa. “Seems like you have not learned one bit from your past mistakes. You mindlessly keep on running around, acting like a fool. Somehow you still aren’t aware how serious trouble you are in this time. If you weren’t my own flesh and blood, you would be punished by utmost harsh means. Never have I been this disappointed, this ashamed of my kin.”

Isän karu parjaus osittain mursi Genen taistelutahdon, osittain lietsoi kapinaan. “Why won’t you listen?” hän ruikutti haroen hermorauniona hiuksiaan, jotka eivät olleet enää kammattu siisteiksi, vaan roikkuivat otsalle kuin myrskytuulen jäljiltä. “This’ll be fine. Transformin’ him into a vampire? All part of the plan. I told you already, the gumshoe himself said that he won’t utter a word ‘til ‘death sets him free from his code of silence’. So I figured if he technically dies, it’ll create a loophole which he cannot deny and —”

Kummisetä ei aikonut niellä enempää protestointia. “That is an earful”, hän komensi jälleen lastaan vaikenemaan, hillityssä äänessään kuultaen esiin jo lievää kärsimättömyyttä pojan jupinoihin. “We heard you the first time. You thought you were really clever with this ‘stroke of genius’. What a pity your masterplan turns out to be a ridiculous fizzle. If you really imagined this would make the perfect solution, you are truly a dim-witted sap.”

Eugene tunsi palan juuttuvan kurkkuunsa; mikään ei satuttanut häntä yhtä kipeästi kuin isäkultansa kritiikki. Kiukunpuuska ravisteli häntä päästä varpaisiin, uhmahengen kipinä leimahti silmissä. “Father, you should have some more faith in your own son”, hän artikuloi kuin veitsellä viiltäen, painokkaasti ja kolkosti, vaikka ääni uhkasi täristä ja säröillä.

“Why in the world I would? That son proves himself to be nothing but an arrogant, disrespectful, unruly lollygagger who does not know how to follow even the simplest of orders and does not honor the sanctity of our family’s rules.”

Gene hätkähti kuin olisi saanut lyönnin avokämmenestä; joka ainoa haukku osui ja upposi. Hän ei katunut päähänpistoaan vilpittömästi, mutta kauhistui saamaansa reaktiota niin, että vilkuili ripsiensä alta kyyneleisesti isäukkoaan kuin pojannassikka, joka vihoviimein hiillostamisen ja inttämisen jälkeen myöntää tekemänsä typeryydet. “Papá... Please. I beg for your patience and understanding”, hänen rukoilunsa oli hiirulaismaista piipitystä. “Please, please, papá. Let me prove that I was right, that my plan does exceed all of your expectations as I pledged. I will not betray your trust, you have my word.”

Donia esitys ei herkistänyt. Hän katsahti tuen ja neuvojen toivossa vaimoaan, joka lekotteli muutaman metrin päässä divaanilla silkkisessä aamutakissa kuin roomalainen keisarinna, söi viinirypäleitä ja selaili muotilehden uusinta numeroa viis veisaamatta vieressä meneillään olevasta läksytyksestä. Mietteliäs katse ajautui rouvasta vasemmalla seinällä roikkuvaan ikonimaalaukseen, jossa Madonna kantoi hellässä huomassaan Jeesus-vauvaa. Pyhä Maria hymyili kuvassa laupiaasti, kuin lempeästi rohkaisten kaitsettujaan anteeksiantoon.
Kummisetä huokaisi raskaasti kääntyessään poikansa puoleen leukaansa sivellen. “To err is human, but to forgive divine”, hän sanahti suopeasti. “Mio figlio. As always, I will condone your mishaps. Make sure scandal like this does not get repeated in the future. Now, Signor Da Costa will be questioned again. If he speaks, so be it, we will hear what information he can offer. If he stays silent, it doesn’t make any difference. However he chooses to act, he will soon be eliminated for good.”

“What?” nuorukainen kivahti ällistyneenä. Eugenen ilme oli jo hetkeksi kirkastunut, mutta kuunnellessaan isänsä selostavan suunnitelmansa iloitseminen katkaistiin lyhyeen. Aikoiko hän muka noin vain teloittaa vangin? Kaiken vaivan jälkeen lättäjalka vain päästettäisiin päiviltä ja samalla päästettäisiin vapaaksi kuin koira veräjästä? Sehän olisi naurettavaa, silkkaa typeryyttä. “No! No, that’s baloney! You can’t just bump him off after all the effort I put in!”

“Don’t you dare to whine. It’s your fault we’re in this mess in the first place.”

“No. No! You can’t do it! I won’t allow!” ääni muuttui kellossa pehmittelyn jälkeen tutuksi lellityn penskan mankumiseksi Genen vastustaessa isänsä päätöstä kiivaasti. Hän astahti lähemmäs seisottuaan yhdessä paikassa kuin liimattuna jo pitkään; yhtäkkiä hänet valtasi uskomaton tarve pitää kultakutri hengissä, kuin omituinen, täysin järjetön suojeluvaisto. Hän ei itsekään lainkaan ymmärtänyt, mistä tämä kumpusi, sille ei ollut loogisia perusteluja. Oli kuitenkin sietämätön, raastava ajatus, että mies lahdattaisiin kuin pahainen teurassika, kun hän oli juuri nähnyt valtavasti vaivaa saadakseen siihen kirottuun sinivuokkoon eloa.
“That’s idiotic! That’s so, so unfair! Papá, let me keep him.”

Kummisetä säpsähti, toljotti poikaansa kuin riehuvaa kylähullua. “Per amor di Dio. What do you mean, ‘keep him’?” hän hämmästeli järkyttyneenä tätä mielipuolista ehdotusta. “Are you suggesting we would let that damned flatfoot sneak around here as a free man? That we’d let police scum join our proud family? Tu sei pazzo, Eugenio. Why are you protecting him, have you finally lost your mind?”

Ehkä isä osui naulankantaan, ehkä hän tosiaan oli sekoamassa, mutta hänpä ei piitannut siitä. Eugene riensi lyömään nyrkkinsä isänsä pöydälle, kumartuen hänen puoleensa. “Just think ‘bout it. Wouldn’t it be a shame and a sin to waste noble Italian blood? To waste all the knowleadge he could possibly bestow upon us? To waste a young, healthy man’s strong back and sturdy arms?” ovela lipeväkieli loisti omassa mestaruuslajissaan, mielistelyssä ja suostuttelussa. “Isn’t this exactly what Garnet sorely needs right at this moment, more workforce? He’d be cheap labor for the hotel, only a puny errand boy. It would be his defeat, but a benefit for us”, myyntipuhe sujui kuin ammattilaiselta, vanhalta tekijältä.

Mafian kuningatar, joka oli kuunnellut riitelyä puolella korvalla sivusta, nosti vihdoin katseensa aviomieheensä. “Oh, stop being so hard on mio caro, sweetheart”, hän sirkutti puolisolleen pehmoisesti, tietäen tarkalleen, ettei mies kyennyt vastustelemaan, sillä vaimon sana oli talossa laki. “If he wants to keep the copper as a trophy, let him have his way. Gino’s right after all, we do need extra hands to help around the place — and I don’t care where they come from as long as the job gets done properly.” Nainen palasi huolettomana takaisin lehtensä pariin. “Besides, what harm could one former officer be?” hän naurahti vielä kepeästi, ivan häivähdyksellä.

“Please don’t interfere, dolcezza, this is a father-son discussion”, kummisetä ärähti, ja oli selvää, että häntä kismitti vaimonsa välikommentti, joka jätti ainoaksi vaihtoehdoksi suostua toteuttamaan pojan hölmö toive. “Grazie mille, mamma”, Eugene heläytti ilahtuneena saamastaan taustatuesta ja kipaisi suukottamaan poskelle rakasta äitimuoriaan, joka silitti silmäteränsä hartiaa onnellista vanhemmuutta säteillen.

“See? Even ma’ approves. She understands it’s a great idea”, Eugene vetosi äitinsä mielipiteeseen kuin ekspertin lausuntoon. “Papà, wouldn’t you please be so kind and generous and grant my small wish? You can even think of this favor as an early birthday present for me.”

Kummisetä puuskahti pöyristyneesti. “Birthday? Santo cielo, boy, your birthday’s not at least in six months — and no, I wouldn’t comply even if it was tomorrow, not a chance. Under any circumstances a filthy pig would hardly be a suitable gift for my son”, hän sylkäisi halveksuvasti, ilmaisten inhoaan poliiseja kohtaan.

“I didn’t mean it so literally, papà. Please, let us adopt him into the family. In the end he’s now a real Italian-born vampire, fits the criteria. With the skillset of a trained federal agent he could be of great use and value for our purposes. And for the longest time I’ve really wanted myself a new servant.”

Don siristi epäluuloisesti silmiään, mutta näytti harkitsevan. “Even as a seemingly harmless page boy he could demolish the whole of our empire. As a part, former or not, of the law enforcement he forever will remain an enemy to our family, an arch nemesis. What if he swears loyalty, but ends up as a snitch? A single man can cause the downfall of a kingdom. A single man can wipe out an entire clan.”

“Maybe some men, but this chum? Nah, don’t think so”, nuorukainen hymähti pilkallisesti. “Sure he may have willpower and guts, act all tough and chivalrous, but without the fake hero’s cape he’s just a pathetic fella. He doesn’t possess enough strength that he could hold any real threat to us, especially now when he’s lost his precious humanity. So wouldn’t you finally let me to go up to mister Da Costa to welcome him into his new family?

Don puntaroi asiaa usean minuutin syvässä, hautovassa hiljaisuudessa, keskittynyt huoliryppy otsallaan. Lopulta hän kaivoi pöytälaatikosta sikarin, jota sytyttäessään lukitsi poikaansa vakaan katsekontaktin. “Molto bene allora. You can have my acceptance”, isän suostuessa kera nyökkäyksen Eugene vaivoin pidätteli voitonriemuisen virneenpoikasen. “But only on one condition: You wanted him for yourself, so in return I demand that you are wholly responsible for him and his actions as long as he lives and breathes. He fails to perform his duties? You take the blame. He becomes a stool pigeon? You will pay for his crimes.”

Mitä halvattua? Joutuisiko hän muka sitoutumaan sen tinanapin lapsenvahdiksi? Mitä ihmeessä hän sillä voittaisi, että kelpuuttaisi agentinretaleen sotilasjoukkoonsa ja vieläpä joutuisi paimentamaan mokomaa keltanokkaa henkensä uhalla? Älä unta näe, ei tule onnistumaan.
Eugene oli kovaa kyytiä avaamassa suutaan jyrkkään vastaväitteeseen, mutta puraisikin alahuultaan empien. Jos hän perääntyisi nyt viime metreillä, hän varmasti vaikuttaisi isänsä silmissä kelvottomalle pelkurille, liian heikolle ottaakseen vastuuta harteilleen, helposti nujerrettavalle. Ajattelematta kunnolla loppuun päätöksensä seurauksia, haluten tehdä vaikutuksen vanhempaansa nuorukainen vastasi haasteeseen itsevarmasti: “Alright. If you insist, father.”

“Then go. Give our new lackey my warmest regards.”

~~~~

Eugene kiiruhti portaikosta suoraan hissiin, pyyhkien hiuksiaan ohimoiltaan korviensa taakse vauhtia hidastamatta. Vastaan ei tullut ristin sielua, ei edes pikkoloita tummanvihreissä univormuissaan: mafian omistaman viiden tähden hotellin käytävät olivat hipihiljaiset näin varhain aamusta, kun asiakkaat uinailivat rauhassa loisteliaissa sviiteissään. Matkan varrella herra Da Costan tilapäiseen huoneeseen, joka sijaitsi 1910-luvun tornitaloon rakennetun Garnetin kahdeksannessatoista kerroksessa, Eugene kipaisi hakemassa tupaantulijaislahjaksi oman salonkinsa baarikaapista pullollisen tuoretta verta — vampyyrinoviisilla mahtaisi olla kammottava jano heräillessään ja hän kaipaisi varmasti kurkunkostuketta.

Eugene pysähtyi kotvaksi katsomaan pronssiseen metallilevyyn kaiverrettua ovinumeroa 388, hengitellen syvään ja valmistautuen henkisesti tulevaan kohtaamiseen, joka jostain älyttömästä syystä nostatti hänessä aavistuksen epämääräistä jännitystä, pistelyä ja kihelmöintiä vatsassa. Hän korjasi sangrianpunaista kravattiaan ja kirististi kalvosinnappeja ennen kuin kaivoi vakosamettihousujen takataskusta yleisavaimen ja väänsi sitä lukossa.
Ovi sulkeutui naksahtaen hänen käydessään peremmälle kapean suorakulmion muotoiseen, oranssisen auringonnousun hämärästi valaisemaan huoneeseen, jonka ikkunat olivat yhtä lukuun ottamatta peitetty visusti egyptinsinisillä pellavaverhoilla. Tummanruskeat silmät lankesivat satiinilakanoin pedatulla sängyllä makaavaan mieheen, joka oli sidottu käsiraudoilla, ettei hän saisi päähänsä pinkaista karkuteille. Mafiapomon pojan kasvot olivat tulkitsemattoman ilmeettömät, kun katse kulki viivyttelevästi paljaalla rintakehällä, jossa ei ollut enää merkkiäkään kaikesta vaaleaverikön kokemasta kidutuksesta, ei mustelmia, ei edes haaleaa arpea ampumahaavasta.

“Rise n’ shine, sleeping beauty”, Eugene toivotti hyvät huomenet kepeällä vitsikkyydellä, lipevä ja viekas hymynpoikanen tavoittaen hänen suupielensä. Mies asteli tyynesti lähemmäs, seisahtuen sängyn jalkopäätyyn ja naputellen kaiteeseen sormillaan verkkaista, leikkisää rytmiä. “Feeling well-rested, hm? Sure hope so, you had it pretty rough last night. Don’t panic if ya feel a certain... craving. That thirst is a completely normal symptom in this situation, absolutely nothing to be worried ‘bout”, hän selitti pehmeästi kuin rauhoitellen kuumeista lasta ja asetti tuomansa mustalasisen viinipullon näytille pitsiliinalla peitellylle pikkupöydälle. “Brought a small gift with me to cheer you up.”
Eugene nappasi tummanbeigen liivinsä povitaskusta violetin tarhaneilikan, jota ihaili hetken huvikseen auringonkajoa vasten ennen kuin asetti sen sievästi pullon vierelle. “I talked with my papà a few hours ago”, hän jatkoi nojaillessaan kyynärvarrellaan rennosti seinään. “He sends his greetings and wishes you welcome to the family”, nuorukainen välitti isänsä terveiset kera vienon hymyn.

Nimi: Sonya

06.09.2018 22:01
Noel//
Jep, maailman kirjat ovat pysyvästi ja peruuttamattomasti sekaisin. En edes epäröinyt muutamaa sekuntia kauempaa, kun Ambrose viittoi minua vierelleen. Varoen, kuin pelottavaa mutta äärimmäisen mielenkiintoista vierasesinettä lähestyvä ketunpoikanen, hiivin miehen vierelle, ja rauhallisin liikkein käperryin hänen vierelleen, painautuen iholle asti.
Hetken aikaa sydämeni pamppaili ylikierroksilla kiitos jännityksen, mutta hetki hetkeltä ahdistus haihtui ja jäi lopulta vain etäiseksi muistoksi. Sykkeeni laantui syväksi ja vakaaksi. En muista milloin viimeksi oloni olisi ollut näin... turvallinen.
En yleensä uskaltanut sulkea silmiäni muiden läsnäollessa. En yleensä uskaltanut olla näin lähellä, vaikka olisin halunnut. Mutta Ambrosen vierellä oloni oli äärimmäisen turvallinen ja rauhallinen. Hengitykseni syveni, eikä tainnut kestää muutamaa minuuttia pidempään, kun pitkän päivän rasitus vei voiton. Nukahdin hymykuoppa kilometrien päähän loistaen.

Nimi: Sonya

06.09.2018 21:54
Tino//
Sekuntien venyessä minuuteiksi jouduin lopullisesti myöntämään tappioni. Aistin sen mafioson vesan tunteista - hän koki voittaneensa, oli loppu tulos mikä tahansa. Purin hammasta turhautuneena. Inhosin häviämistä. Olisin halunnut vielä edes kerran tehdä jonkin sortin vaikutuksen, saada olla tilanteen hallinnassa, mitä tahansa. Toiveeni olivat ymmärrettävästi turhia. Karma iski rautaisella nyrkillä kasvoihin. Tältä siis tuntuu, kun ei kykene seuraamaan omaa vapaata tahtoaan. Kahlittuna ja alistettuna muiden leikkeihin. Kuolema minua ei pelottanut, ei todellakaan. En vain olisi halunnut kuolla näin. Olin kuin vanha, raihnainen lelu, joka heitetään roskakoriin ilman tunnon tuskia.
Orastava verenhukka sai oloni uniseksi, mutta pinnistelin säilyttääkseni teräksisen katseeni vampyyrin suunnilla. Erotin tosin enää sumeita ääriviivoja, kun katselin ihmeen leppoisasti käsiaseen suuntaan. Kuuntelin, miten luodit loksahtelivat paikoilleen, ja jollain tavalla ääni tuntui rauhoittavalta. Kuoleman kehtolaulu.

En jaksanut enää taistella, joten jätin kaiken kontrollin pois ja annoin kivun huuhtoa ylitseni. Sen verran minulla oli vielä hallintaa jäljellä - pääni syövereihin ei pääsisi kukaan, ei ikinä. Lähtisin tästä maailmasta vapaana, ainakin kuvainnollisessa mielessä. Sitä paitsi halusin tuntea luotien osumat.
Kaikki upeat tarinat sankareista, jotka kuolivat silmäänsä räpäyttämättä ja hymyillen ovat muuten paskapuhetta. Vaikka kuinka olisi sujut kuoleman kanssa, keho reagoi silti pakokauhulla tajutessaan, että nyt se lähtö ihan tosissaan tuli. Joten vaikka kuinka olisin halunnut tuijottaa tyynesti pikku-kummisedän silmiin, ensimmäisen luodin iskeytyessä suoraan rintakehäni lävitse kasvoiltani paistoi hätä, suoranainen paniikki.
Pienen kiduttavan hetken ajan yritin haukkoa happea lävistetyillä keuhkoilla, mutta sitten viimeinen armon osuma napsahti suoraan kaulaani repäisten kaulavaltimon ja henkitorven auki.

----

Keuhkoni repäisivät happea sisäänsä sellaisella voimalla, että kylkiluut meinasivat natista liitoksistaan. Tuntui kuin olisin ollut meren pohjassa tuntikausia ja kuin ihmeen kaupalla kyennyt yhä hengittämään palattuani pintaan. En tosin ollut huuhtoutunut aurinkoiselle hiekkarannalle, päinvastoin olin ajelehtinut teräville, tulisille hiilille. Ihoni oli niin herkkä, että ilman väreilyt aiheuttivat suorastaan kipua, puhumattakaan tästä päänsärystä, joka jyskytti aivoissani vasaran lailla.
Hetkonen. Mitä helvettiä?!

Räväytin silmäni auki ja ponkaisin istumaan vain romahtaakseni takaisin alas järkyttävän huimauksen iskiessä lävitseni. Pidin silmäni hetken kiinni ja hengittelin rauhassa, yrittäen sitten uudestaan huomattavasti rauhallisemmin.
Valon puutteesta huolimatta näin täydellisesti hotellin sviitin jokaisen nurkan. Katseeni kiersi hitaasti avarassa tilassa, mutta kauimmaisen ikkunan takaa tulviva auringon valo sai katseeni hakeutumaan kipua karkuun. Pidin silmäni tiukasti kiinni ja yritin ajatella. Minä kuolin. Se mafioson kultapoika ampui minut huolellisesti hengettömäksi. En voinut selvitä siitä mitenkään, en minkäänlaisen lääketieteen avulla. Mutta ei tämä kyllä tuonpuoleiselta vaikuttanut.

Yritin kohottaa oikean käteni tutkimaan kaulaani tikattujen ampumahaavojen varalta, mutta käsirauta esti aikeeni. Metallirenkaan kilahtaessa sängyn teräskaiteeseen korvani reagoivat ääneen niin vahvasti että olisi voinut itku tulla. Vapaalla vasemmalla kädelläni hieroin ohimoitani, yritin poistaa kipua ja vaimentaa aistini, mutta mikään ei tuntunut auttavat. Minä kuulin, haistoin, näin ja tunsin kaiken. Kurkkuani poltteli kuin olisin vaeltanut erämaan halki ilman pisaraakaan vettä.
Avasin silmäni uudestaan ja tarkastelin paljasta ylävartaloani. Ei jälkeäkään mustelmista, viilloista tai luodin rei'istä. En voinut käsittää, miten se on mahdollista, mutta ylikierroksilla käyvät aistini häiritsivät ajatuksiani, enkä jaksanut edes yrittää ymmärtää.
Katseeni laskeutui sylissäni lepäävään kahlittuun käteeni. Huokaisin syvään. Mitä helvettiä se paskiainen oli tehnyt minulle?

Nimi: Corpiet

06.09.2018 20:33
Raven//
Jälleen Raven lähti kipittämään miehen perään tämän suunnatessa terassin portaita alas. Nainen kiitti mielessään miestä tämän hitaahkosta kävelytyylistä. Jos Moustafa kävelisi nopeampaan, varkaan pitäisi juosta puolijuoksua pysyäkseen vauhdissa mukana. Hybridi hyppäsi portaikon kaiteelle ja liukui sitä alas kokemuksen tuottamalla varmuudella, nauraen samalla pirteästi. Vihdoin äsken juotu kahvi alkoi vaikuttaa naisen aivotoimintaan, saaden tämän ylivilkkaaksi ja tietoisemmaksi ympäristöstään. Rantaan saavuttaessa hybridi potkaisi kenkänsä pois jaloistaan, napaten nämä kainaloon ja suunnaten mereen kahlahtakseen rantavedessä. Nainen virnisti leveästi roiskauttaessaan vettä ilmaan ja loikatessaan sateen alle.
Kuullessaan miehen kysymyksen varas pysähtyi miettimään hetken ennen kuin vastasi tälle: ”I am a hybrid, half werewolf, half witch.” Hetken hiljaisuuden jälkeen nainen kysyi aavistuksen hiljaisesti, ”could you change? Pretty please?” Raven esitti parhaan koiranpentukatseensa, työntäen alahuultaan hiukan ulospäin lisätäkseen efektiä.

Nimi: Harley

06.09.2018 19:55
Moustafa//
Kevyt hymynpoikanen piipahti miehen huulennurkissa, kun hän katseli uuden ystävänsä ottavan henkoset tupakasta. "Kiitti", taiteilija tokaisi naisen ojentaessa hänelle takaisin sätkänsä, jonka hän asetti roikkumaan renttumaisesti suupielestään. Moustafa nojautui uupuneena kuin maratonin juossut koko painollaan kaiteeseen, lepuuttaen leukaansa rystysiinsä, ja sulki silmänsä nukkuneen rukouksena. Jos hän olisi unohtunut retkottamaan siihen pidemmäksi aikaa, olisi hän vallan hyvin saattanut vahingossa uinahtaa, mutta onneksi pörröpää havahtui horteestaan ja suoristautui tukevampaan seisoma-asentoon.
"Lähetäänkö?" Moustafa ehdotti ja viittoi sulkahiusta laiskasti peräänsä, sillä tarkoitus ei ollut jäädä norkoilemaan kahvilan pihalle, vaikka siinä olikin oiva paikka nautiskella merelle avautuvista maisemista. Hän hyppelehti portaat alas terassilta, miltei kompuroiden rähmälleen maahan, mutta säilyttäen nipin napin tasapainonsa, ja lähti käyskentelemään verkkaisesti eteenpäin idyllisellä rantapolulla, kengänpohjat viistäen hiekkaan pitkää janaa.
"Mikä sä oot?" mies viritteli keskustelua ja puhalsi pienen savurenkaan, joka leijaili pari metriä ylös taivaisiin ennen kuin haihtui ilmaan. "Siis niinku... noita tai vampyyri tai muu sellanen. Mä ite oon muodonmuuttajii. Kissaks muutun", hän täsmensi epämääräistä kysymystä ja kaupanpäällisiksi kertoi oman lajinsa.

Nimi: Corpiet

06.09.2018 19:14
Raven//
Raven kipitti miehen rinnalla kahvilan ulkopuolelle, kammeten itsensä istumaan terassin kaiteelle. Nainen sulki silmänsä ja antoi raikkaan merituulen pörröttää jo valmiiksi sotkuisia hiuksiaan ja niissä roikkuvia sulkia. Navakka viima tuoksui merisuolalta ja vapaudelta, mistä hybridi nautti täysin rinnoin vetäensä keuhkonsa täyteen viileää ilmaa. Leveä virne levisi nuoren kasvoille tämän nojatessa etukenoon pitäen yhdellä kädellä kiinni terassin tummapuisesta pylväästä. Haistaessaan tupakan tutun hajun, varas avasi silmänsä ja huomasi Moustafan puhaltamassa harmaata pilveä ulos.
”Sure”, nainen vastasi hymyillen ja otti tupakan vastaan, vetäen syvän henkäyksen. Raven puhalsi pilven ulos ja ojensi tupakan takaisin uniselta vaikuttavalle lammasmiehelle. Yleensähän varas poltti matkakumppaniensa kanssa piippua, mutta ei ikinä kieltäydy ilmaisista savuista. Nainen hymyili kirkasta hammashymyä kääntäessään katseensa takaisin kohti ulappaa.

Nimi: Harley

05.09.2018 23:56
Ambrose//
Liu'utin sormeni luottavaisesti Noelin sormien lomaan, ja kasteiset ruohonkorret kutittelivat paljaita jalkojani, kun kävelimme pihamaalta hänen talonsa suojaan rinnakkain. Herkkä, hauras hiljaisuus leijaili niin ihanan unisena, etten halunnut pilata sitä millään turhanpäiväisellä höpöttelyllä, kuten kommentoimalla öisen ilman vilpoisuutta, joten tyydyin pysymään vaiti koko lyhyen matkan takaisin parvelle.
Kiivettyäni ensimmäisenä ylös pesiydyin nojailemaan seinään, koukistaen hontelot jalkani rintakehääni vasten ja halaten polviani. Sisälläni mellastanut hirmumyrsky oli laantunut lauhaksi tuuleksi ja harmittomaksi tihkusateeksi. En täysin pystynyt rauhoittamaan ylikierroksilla juoksentelevia ajatuksiani, mutta kokonaisuudessaan oloni oli raukea ja tyytyväinen; sovinnon solmiminen oli taittanut levottomuuden pahimman terän, eikä sydämeni enää pamppaillut ahdistuneesti kuin tuomarin vasaranlyöntiä odottavalla rikollisella.
Katseeni seurasi tarkkaavaisesti, kun Noel liittyi seuraani vilttivuorten ja untuvatyynyjen pehmoiseen syleilyyn. Kasvojani varjosti harras mietteliäisyys, mutta väläytin hänelle pikkuruisen, lempeän hymynhäiveen rohkaisuksi. Hitaasti valuin makoilemaan kyljelleni, keho reporankana, hämärässä lämpöisästi tuikkivat silmäni yhä lukittuina mieheen. On tämä elämä kaikkine mutkineen outoa ja arvaamatonta, sitä ei voi kiistää. Mutta nyt olin liian väsynyt puimaan suuria eksistentiaalisia kysymyksiä ja ihmettelemään, miksi ja miten päädyimme tähän tilanteeseen. Helpompaa myöntää itselleen lupa onnellisuuteen, kun se kerta haluaa päästä sisään. Olemme kumpikin sen reilusti ansainneet.
"Tule tänne", pyysin utuiseen äänensävyyn, vieno hymy kihartuneena suupieliini, ja napitin luistelijaa ripsieni alta kuin omistajaltaan silityksiä anova koiranpentu. Taputin kevyesti paikkaa vierelläni, joka tuntui nyt juuri sille, että se kaipasi jonkun rakkaan ihmisen täyttämään tyhjyyden. Normaalisti en ole innokkain halailija, mutta en halunnut meidän nukkuvan kahden metrin turvavälin etäisyydellä toisistamme, se olisi hölmöä. Halusin käpertyä visusti Noelin kainaloon ja vetää peitot korviin, kunnes uusi aamu sarastaa.

Ludovic//
Katselin keskittynyt ryppy otsallani ympärillemme jättimäisessä kirjastosalissa, ensimmäisenä kartoittaen mahdolliset pakoreitit, jos hyvä tuuri loppuisi ja meidät saataisiin rysän päältä kiinni. Olisin luultavasti ollut huomattavasti innostuneempi ja kiinnostuneempi löytämästämme lukutoukkien paratiisista, mikäli mieltäni ei olisi koko ajan kalvanut epämiellyttävä tietoisuus siitä, että olemme liikenteessä murtokeikalla ja kartanon kreivitär saattaisi saapastella esiin nurkan takaa milloin hyvänsä tappokirouksia viuhtoen. Sääli, koska hyllyköissä varmasti odotti kymmenittäin harvinaisia kirjahelmiä - mikä muutes muistutti todella ketuttavasti siitä, että minulla oli jäänyt kesken treffit Vernen kanssa tämän hiippailuseikkailun takia, ja kaipuu nojatuoliin kahvikupposen kera sai minut huokaamaan äreästi. Helvettiäkö minut aina rekrytoidaan tukijoukoiksi, saavat ensi kerralla luvan muutkin raahata ahterinsa mukaan ja kantaa kortensa kekoon, Greedkin juoksentelee missä lie tuhoa kylvämässä vapaana velvollisuuksista. Kaipa tämä tutkimusretki nyt on kuitenkin prioriteetti, työ ennen huveja ja niin edelleen.
Hymähdin synkeästi Marinalle, kun hän ilmaisi huolensa siitä, ettemme ikäpäivänä löytäisi tarvitsemaamme. Älä minulta kysele, en minä perkele mikään turistiopas ole. "Mutta sinähän sanoit, että minun pitää vain luottaa suuntavaistoosi", totesin kuivakasti ja nostin toista kulmaani sarkastisesti, mutta vitsailut sikseen, pomolla oli hyvä pointti. Eksymisen riski tällaiseen labyrinttiin on aikamoisen korkea, eikä huvittaisi uhkapelailla ja seurauksena jäädä loppuiäksi haahuilemaan tänne saakelin antikvariaattiin.
Sivelin mietteliäästi partaani punoessani selviytymistaktiikkaa. Hetken älynväläykset loistivat poissaolollaan, mutta sain vihdoin idean: mitäpä jos ammennamme inspiraatiota kreikkalaisista myyteistä? "Ariadnen lankakerä", kuiskasin, ja tummat silmäni kohdistuivat päättäväisinä Marinaan. Kaivoin lääkintälaukusta paksun rullan sideharsoa, jonka päädyn kipitin sitomaan tukevalla solmulla vierellämme jököttävään kivipilariin, ja nostin valkoista kerää merkitsevästi näytille. "Tällä kikalla löydämme takaisin."
Kohautin olkiani tyhjentävästi. "Ei tässä seisoskelut auta. Eiköhän vaan mennä", hoputin viilipyttymäisesti ja viitoin meitä sukeltamaan kirjaston syövereihin. Lähtiessämme sankarillisesti matkaan päästin sidettä vapaaksi rullalta metri metriltä, jolloin jälkeemme jäi mukava harsovana, jota pitkin voisimme palata lähtöpisteeseen.

Gene//
Julma tyytyväisyys tulvahti vampyyrin hitaasti lyövään sydämeen kuuman veren virratessa hänen kielelleen. Raukkaparka lienee lopen uupunut, ei elettäkään kapinasta; taistelutahto oli nujerrettu, kipinä hiipunut. Vihoviimein naurettavalla sankarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä todellinen asemansa mafian puruleluna, säälittävänä ja puolustuskyvyttömänä, ja johtajan poika tunsi suunnatonta ylpeyttä siitä, että hän, yksinomaan hän älykkyydellään ja lahjakkuudellaan, oli murtanut murtumattoman, kun muut olivat vaikeassa tehtävässä surkeasti epäonnistuneet.
Don varmasti oli osunut arvauksessaan oikeaan: tämä mies ei ollut tuiki tavallinen ihminen, yliluonnollisen olennon voimat maistoi hänen väkevässä, erikoisen herkullisessa veressään. Eugene ei suotta kiiruhtanut, vaan kiusakseen vitkutteli, jano vain kasvoi juodessa. Tavoitteena ei silti ollut imeä selkäsaunojen heikentämää sinivuokkoa kuiviin, joten piinallisen pitkien minuuttien jälkeen mafioso vetäytyi pikkuhiljaa kauemmas, tavallisesti syvänruskeat silmät kiiluen vielä lyhyen hetken kirkkaanpunaisina kuin metsän yössä väijyvällä villipedolla, ja hän antoi kulmahampaiden vetäytyä takaisin. Loppusilauksena ennen nousemista hän nuolaisi suupielensä nautinnollisesti puhtaiksi.
Yksi ainoa veripisara putosi tahraamaan hänen hohtavanvalkoiset nilkkaimensa, kun hän suoristautui koko pituuteensa, mutta huolimaton virhe kirvoitti Geneltä vain miedosti huvittuneen naurahduksen. Mies liituraitapuvussa luovi pöydän ääreen, jonka yllä roikkuva, räppivä sähkövalo levitti kolkkoon huoneeseen kylmää, himmeää valoa, ja kuivaili autuaan verkkaisesti huuliaan takin povitaskusta löytyneellä kangasliinalla kuin tuhdin juhla-aterian jäljiltä. Huolettomasti, tottuneena siihen, että palvelijat siivoavat hänen sotkunsa, hän nakkasi likaantuneen liinan maahan.
Viimeinen vaihe, viimeiset elonhetket. Hansikoitu käsi tavoitteli takataskua, tarttui revolverin hopeoituun, nimikirjaimin E.C. koristeltuun kahvaan. Laiskoin, mutta tottunein ottein mafioson kruununperijä latasi murha-asetta; ammukset kilahtelivat upotessaan patruunapesään. Saatuaan pistoolin toimintavalmiuteen hän pyöritteli sitä oikeassa kädessään, kokeili sen painoa ja liipaisimen kosketustuntumaa kuin sovittelisi uutta kenkäparia, kunnes käveli uhkaavasti askeleen lähemmäs miestä, jonka kohtalo oli sinetöity kolikonheitolla.
Eugene katsoi suoraan, vakaasti ja välttelemättä, harmaisiin silmiin osoittaessaan kultahiusta revolverin piipulla, huulillaan kareillen rauhallinen hymy - sellainen, jolla vakuutellaan lapsille, ettei ole syytä pelätä tulevaa. Eikä ollutkaan. Trillerin yksi luku päättyisi tänä iltana, mutta seuraava alkaisi aamun valjetessa; miehen elämä kuolevaisena oli ollut vasta prologi suuremmalle tarinalle. Vielä ei ollut kirjan jälkikirjoituksen vuoro, eikä sen vuoksi kysytty, oliko sanottavana kuuluisia viimeisiä sanoja.
"Night-night, golden boy", hän toivotti hyvää yötä kuin peittelisi pienokaista unten maille. Tähtäys, silmänräpäys, pamaus. Ensimmäinen luoti lävisti seinään kahlitun miehen rintakehän, toinen kaulan aataminomenan tienoilta. Kasvot hän jätti armollisesti koskemattomaksi; olisi synti ja häpeä turmella noin komeat piirteet. Eugene hengitti seuraavan kerran vasta, kun maalitaulun pää retkahti alas velttona. Laukausten jälkeen hiljaisuus kumisi.
Ulkopuolelta kantautui kiireisiä juoksuaskelia, pian lukko naksahti auki ja metalliovi työntyi sepposen selälleen. "I think I heard a gunshot, sir, is everyth - ?" Jimmy, silmät pyöreinä ja kauhusta kiiluen, hätäili kompuroidessaan sisään.
Hengästynyt pojankloppi vaikeni äkisti kesken lauseen tajutessaan, mitä suljettujen ovien takana oli äsken tapahtunut. Järkyttyneenä hän tuijotti ruumista, kunnes käännähti mafioson pojan puoleen, joka tyynesti laski savuavan pistoolinsa pöydälle. "How - ? Why did you - ? Sir, are you following boss's orders?" hän vinkaisi.
"Shhh", Eugene hyssytteli silkinpehmeästi ja painoi etusormensa huulilleen, "he's sleeping."

Moustafa//
Korppihius tarjoutui kaveriksi matkalle, ja veltto virnistys nykäisi kikkarapään huulennurkkia. "Mmhh, mennää vaa", hän mumisi erittäin epäselvästi tupakka hampaidensa väliin purtuna ja nyökytteli samalla, kun kömpelösti hapuili takataskuistaan ja kangaskassin pohjalta tulitikkuaskia, joka vaikutti olevan hukassa.
Moustafa laahusti etuovelle yrittäen olla kompastumatta sitomattomiin kengännauhoihinsa ja asteli ulos nojailemaan kahvilan verannan puukaiteelle. Viileä merituuli pyyhki terassia, mutta vaikka navakka viima oli raikas, ei se näyttänyt lainkaan piristävän unikekoa, joka yritti taikoa liekkiä tulitikuillaan vaivalloisen oloisesti. Saatuaan sätkän vihdoin syttymään hän kiskaisi savut syvälle keuhkoihinsa ja puhalsi ulos harmaan pilven.
"Haluutsä?" mies tarjosi tupakan jakamista, ojentaen röökiä naiselle, ja räpäytti silmiään ystävällisesti.

Nimi: Sonya

04.09.2018 21:32
Marina//
Tietenkin se voi olla huijausta, nerokas ansa, oikea kuolemanloukku. Olin kuitenkin kävellyt ansoihin ennenkin, niin tiedostaen asian kuin myös täysin pahaa aavistamatta. Väin jälkimmäiset olivat johtaneet loukkaantumisiin ja tappioihin. Poikkeus vahvistaa säännön, sanotaan. En ollut vielä kohdannut poikkeustani, ja tämä voisi luonnollisesti olla juuri se. En kuitenkaan aikonut pysähtyä enää tässä vaiheessa.
Sitä paitsi, jos noita todella oli niin vahva kuin huhut kertovat, ei hänellä olisi tarvetta viritellä ansoja. Hän varmaan tiesi tulostamme jo ennen kuin tiesimme siitä itse. Hän voisi tuhota meidät muutamalla muinaisella loitsulla. Lorumme olisi loppu sekunneissa. "Tai sitten noitamuori on vain hajamielinen", totesin synkästi virnistäen, ja astelin sisään valtavista ovista.
Vedin sormuksen irti sormestani, puristaen sitä nyrkissäni valmiina luomaan siitä aseen itselleni. Etenimme äänettömästi loputtoman tuntuista käytävää pitkin. Kartano ei ollut näyttänyt ulkoa päin läheskään näin suurelta. Joko olimme noidan loitsujen vallassa...?
Unohdin epäilykset hetkeksi, kun astuimme valtavaan kirjastoon. Jättipotti, todellakin. Katsoin joka ilmansuuntaan lähteviä loputtomia hyllyjä hämmästyneenä. Ja minä kun luulin jo nähneeni kaiken. Tämä maaginen kirjasto oli kuitenkin todella vaikuttava näky, ja vaikken mikään suuri lukutoukka ollutkaan, olisi mieleni tehnyt tutkia paikka muidenkin teosten kuin karttakirjojen varalta.
"Ja miten helvetissä täältä olisi tarkoitus löytää etsimänsä?" sihahdin hiljaa, tajuttuani ongelman ytimen. Jos rynnistäisimme sisään etsimään karttoja, emme varmaan ikinä löytäisi ulos.

Nimi: Sonya

04.09.2018 21:15
Tino//
Iljettävä veren maku jäi polttelemaan kielelleni mafioson vesan irrottautuessa luotani. Haukoin happea jokseenkin raivokkaasti. Tämä mies... Hän sai minut suuttumaan. Taannuin takaisin teinivuosilleni: olisi tehnyt mieli riehua ja repiä, hakata ja alentaa, pakottaa nöyrtymään. Mutten ole enää sellainen, muistutin itselleni, ja yritin rauhoittua. Mieleni on vain niin väsynyt, että hallitsen sen enää vaivoin.
Kipu välähteli vähän väliä, enkä saanut sitä enää täysin vaimennettua. Se oli jatkuvaa, tasaista painetta ja pistelyä, kohinaa kituvissa suonissani. Vedin syvään henkeä ja suljin silmäni hetkeksi. Olin epätoivoinen, myönnän sen. Mutta minähän en tästä maailmasta lähtisi armoa anellen. En vetäisi häntää koipieni väliin, vaikka millainen alfa tulisi rähisemään. Tehkööt mitä tahansa, en enää vingahtaisikaan.
Voisin yrittää heitellä lisää humoristisia, uhmakkaita kommentteja. Voisin yrittää kaikin voimin saada pikku-kummisedän uskomaan, että minut kannattaa pitää hengissä, kenties vaikka vapauttaa. Voisin puhua niin paljon kuin jaksaisin ja pitkittää tätä, mutta se kaikki olisi turhaa. Olin jo hävinnyt pelin. Tappio oli äärimmäisen katkera, mutta viimeiseen hengenvetooni asti halusin yrittää repiä edes muutaman pisteen omalle tilileni.

Avasin silmäni ja kohotin katseeni takaisin vampyyrin puoleen. Uhma oli tiessään kasvoiltani. Katseeni oli luja ja tyyni, periksiantamaton ja luovuttanut samanaikaisesti. Hyväksyin kohtaloni, mutta tälle isänsä saappaiden täyttämiseen kykenemättömälle nilkille en nöyrtyisi.
Kidutuskammiossa saatujen kokemusten perusteella tiesin tasan tarkkaan, mitä oli luvassa, vaikken enää kunnolla kyennyt seuraamaan vampyyrin tunteita ja sitä kautta ajatuksenjuoksua. Melkein nauratti, kun mies tyynnytteli kuin pientä lasta lääkärin vastaanotolla. Synkeän huvittunut hymy nykäisi suupieliäni hetkellisesti, ja pakotin sen säilymään, vaikka lempeä hively ja vampyyrin aistikas läsnäolo meinasi taas provosoida sisäistä taistelijaani.
En edes vaivautunut käyttämään viimeisiä voimiani kivun poistamiseen. Vampyyrin purema ei loppu peleissä tuntunut oikeastaan miltään kaikkeen muuhun kokemaani verrattuna. Silmäni ehkä hieman värähtivät, kun kehoni luontaisesti reagoi kipuun, mutta sitähän herra Castiglione ei nähnyt.
Eugenio Castiglione... Hän kuuluu niihin henkilöihin, jotka halusivat saada aikaan reaktion. He halusivat aploodinsa hinnalla millä hyvänsä, he halusivat ihailua. Jos ihailua oli mahdoton saada jostakusta irti, he halusivat vihaa, tuskaa, raivoa, surua, mitä tahansa voimakasta. He halusivat reaktion. Minä en reagoisi, en välittäisi enää pätkän vertaa. Tämä kohtaaminen olisi pian toivottavasti ohi. Koko show oli jo nähty. Lopputulos: en ollut kovinkaan vaikuttunut.

Nimi: Corpiet

04.09.2018 20:13
Raven//
Pieni virne pysyi itsepäisesti Ravenin huulilla tämän kuunnellessa miehen selostusta Rebeccasta ja tämän ystävällisyydestä. Mitä hybridi oli tähän mennessä oppinut naisesta, hän tiesi että kuppilan emäntä oli tosiaan aina valmiina auttamaan avun tarpeessa olevia, mutta oli joku, jota Raven ei vihollisekseen haluaisi. Varkaan silmät kääntyivät tuijottamaan lähes tyhjää kahvikuppia tämän muistellessa tummahiuksista naista ja tämän tummia silmiä, joissa usein oli määrätietoinen pilke. Tulisiko nainen joskus tutustumaan työnantajansa? Halusiko tyttö edes tutustua naiseen sen paremmin, vai tulisiko ilmapiiristä vain vaivaantunut, jos varkaan pitäisi salata ammattinsa ystävältään?
Kevyt kilahdus palautti Ravenin huomion takaisin vastapäätä istuvaan mieheen, joka tuijotteli kahvikuppiinsa. Lammasmies näytti tavoittelevan jotain värikkäästä kangaskassistaan. Nainen piti katseensa toisessa, nojaten päätään kämmeeensä. Tyttö seurasi tuon liikkeitä tummilla silmillään, puraisten huuleensa Moustafan lyödessä päänsä katolamppuun. Hybridi lisäsi päänsisäiselle muistilistalleen muistutuksen ehdottaa Rebeccalle lamppujen nostamista pidempiä asiakkaita ajatellen. Raven nosti katseensa miehen silmiin tämän kysyessä matkaseuraa.
”Actually I could come with you, it's not like I have anything else to do”, nainen tokaisi ja joi loput kahvistaan ennen ylösnousua. ”So, shall we?”

©2018 BLACKROSE - suntuubi.com